Vuosi 2015 on vihdoinkin vaihtunut. Mun vuosi vaihtu rauhallisissa merkeissa leffojen kattelun, ruuan ja ystävien seurassa, ei siis mitään kovin erikoista. Uusivuosi on aina jollain lailla uuden alku, ainakin monesti lupaillaan asioita tulevalle vuodelle, tai edes sille tammikuulle.
Yleensä en lupaile mitään erikoisempia asioita, lähinnä aina toivon että vuodesta tulis edellistä parempi ja että tuleva vuosi tois mukanaan uusia asioita, ihmisiä ja elämyksiä. Tänävuonna kuitenkin tajusin että pelkkä toivominen ei riitä, ja siks lupasinkin itselleni, että teen asioita joista oikeesti tykkään, koska ei ne asiat toivomalla tapahdu, ainakaan suurin osa. Joten jonkinlainen iskulause mun vuodella 2015 vois olla  DON’T WISH FOR IT, WORK FOR IT!
Aisoita oikeesti pitää vaan tehdä. Yks sellassista asioista on esimerkiksi tää blogi. Musta on tosi kiva kuvailla ja kirjotella. Tää vaan vaati paljon panostusta, jotta tää olis sellanen kun mä toivoisin tän olevan. Monesti on paljon helpompaa vaan kattella netflixiä tekemättä mitään.  Onneks en taida olla ainoo tän saman ongelman kanssa, enhän?
Kello on taas jo älyttömästi ja mun pitäis olaa nukkumassa mutta tässä mä kirjottelen. Tää uus vuos sai mut taas vaihteeksi inspiroitumaan ja aijon todella alottaa tän bloggaamisen kunnolla! Mä painun nyt nukkumaan.
// Year 2015 has finally chanced. I spend my New Years Eve with my friends with lots of movies and food, nothing special. New Year is always a new beginning with new resolutions for the coming year, or at least to the new January. I don’t usually make any resolutions, just wish a better year, but this time I realized that wishing ain’t enough. 2015 I will work for my dreams and the quote for the year is ”DON’T WISH FOR IT, WORK FOR IT!”



Love, 
     Aaro

Loma on ohi ja arkeen palaaminen on parhaillaan käynnissä. Kello on jo kauheesti ja mun pitäisi olla jo nukkumassa. Anyway mä nyt kuitenki raapustelen tänne jotain. Mulla on monta postausta mitkä pitäisi saada valmiiksi. Nyt loman jälkeen tuntuu, että on miljoona asiaa tehtävänä.
Mä vietin tosi mukavan syysloman tekemättä oikeestaan mitään erikoista. Näin kavereita, söin, latailin akkuja ja rentouduin ja kattelin netflixii. Mä jopa tein koulu juttuja jonkin verran, mutta ei se haitannut muo oikeastaan yhtään. Jos mulla olisi ollut pakollisia äikän esseitä tai jotain vastaavia tehtäviä niin en varmasti olisi saanut niitä ennen maanantaita tehtyä. Mutta vapaaehtoisesti lukeminen on tosi kivaa, eikä ollenkaan rasittavaa, heh.
Tässä on jotain kuvia sunnuntailta, mitä en aikasemmin ole ehtinyt tulla laittamaan. Katsotaan jos kerkeisin postailemaan niitä puolivalmiita postauksia vielä tällä viikolla. Tekstin laadusta päätellen taitaa olla aika mennä nukkumaan, hyvää yötä!
Love,
     Aaro

Huomenta täältä peittojen alta! Mulla on ollut tapana parina sunnuntaina kuukaudessa tehdä kunnon aamupala ja nauttia siitä sitten rauhassa netflixin kanssa sängyssä. Mun mielestä on ihanaa kun voi vaan olla tekemättä mitään. Nauttia elämän pieistä asioista.
Mä kuitenkin jatkan mun Gossip Girlin kattomista, ja nousen rauhassa parin tunninpäästä. Voi olla, että meen iltapäivällä kuvaileen, joten palaillaan asiaan ehkä myöhemmin tänään. Viettäkää upea sunnuntai!

// Good morning from my bed. I’m used to make good breakfast on Sundays and enjoy it in my bed with Netflix  I love to relax and enjoy of the little moments in life. Now back to the Gossip Girl and maybe in few hours I  shoot a look and update it here. Have a great Sunday!

Love,
    Aaro